Niin kuin androidit uneksivat sähköisistä lampaista, dystopiat uneksivat nykyhetkistä.
Johannes Ekholmin, Man Yaun ja 111x:n kuunnelmainstallaatiossa There Is A Light That Never Goes Out Suomi on poliisivaltio, jonka ovat uudelleenmaisemoineet hurrikaani ja ilmastonmuutos. Eliitin Etelä-Helsinki on suojattu merenpinnan nousulta, mutta Merihaka, nykyisin saari, on kansalaisten haltuunottama ja omavarainen, kaupankäyntiä lukuunottamatta. Kapitalismi ei ole kuollut, mutta hyvinvointivaltio on, joten palvelut Merihaka järjestää omaehtoisesti. Rovaniemen Lordi-aukio on autio, mutta huhutaan, että Pohjois-Suomesta saattaa löytyä kaupunkiasutusta. There Is A Light on samaan aikaan Suomi100 ja tulevaisuus.
International Revolutionary Guerrilla Forces for Fully Automated Luxury Gay Space Communism -ryhmä valtaa eduskuntatalon ja muut vallan keskukset. Presidentti on syöty ja grilli on edelleen kuumana. Vihdon rikkaista ja köyhistä tulee yhtä: ruoansulatuksessa.
Maisemat näyttävät samalta tulevaisuuden Californiassa. Blade Runner 2049:n maailmassa “The Wall” on pystyssä – tosin ei Meksikon rajalla vaan suojaamassa Los Angelesia Tyyneltä valtamereltä. Suurkaupungin slummit kerrostuvat pilvenpiirtäjiksi. San Diegon kaupungin rauniot toimivat LA:n kaatopaikkana ja toukkaproteiini kasvaa parakeissa. Ne, joilla on ollut varaa, ovat muuttaneet pois planeetalta ja jäljelläoleva yhteiskuntallinen valta on jaettu lähinnä poliisin sekä työvoiman ja nautinnon tarjonnan suuryrityksen Tyrell Corporationin kesken.
Tyrell Corp valmistaa ihmisenkaltaisia, mutta fysiologisilta ominaisuuksiltaan ylivertaisia replikantteja hoitamaan sekä riskialttiita ja raskaita tehtäviä että palvelemaan ihmisen seksuaalisten tarpeiden tyydyttämisessä. Replikanttien tehtävät vaikuttavat jakautuvan sukupuolen mukaan; nautintomallit ovat pääsääntöisesti naisen genitaaleilla varustettuja. Menneisyys on palannut tai tulevaisuus ei koskaan saapunutkaan.
***
Katsoin alkuperäisen Blade Runnerin (1982) noin kymmenen vuoden tauon jälkeen. Menneisyyden tulevaisuudenkuva paljastaa armottomasti, kuinka maailma on muuttunut. Vuodelle 2019 kuviteltu retroteknologia huvittaa: viestintä hoidetaan näkölankapuhelimilla ja valokuvat kuvataan edelleen filmille. Kotitietokone on ääniohjautuva, mutta resoluutioltaan samaa tasoa kuin alkukantainen kännykkä. #MeToo -kampanjan jälkilöylyissä elokuvan ainoa “rakkauskohtaus” vaikuttaa suoraviivaiselta seksuaaliselta väkivallalta.
2019 on reilun vuoden päässä ja vaikuttaa siltä, että emme ole päätyneet Blade Runner- maailmaan, mutta emme ole myöskään vapautuneet siitä. Autot eivät lennä, eikä ihmiskunta ole kolonisoinut muita planeettoja, mutta sukupuoliroolit sitovat ihmiskäyttäytymistä edelleen vahvasti. Päivitetty 2049-versio Balde Runner -tulevaisuudesta on yhtälailla synkkä tuomio tämän hetken poliittisten kamppailujen menestykselle. Tarinaa taustoittava maailma on huolellisesti rakennettu aavikkoineen ja aurinkopaneeleineen. Lumisateinen Los Angeles on monikielinen ja -kulttuurinen, mikä ilmastokatastrofin jälkeisessä suurkaupungissa onkin todennäköistä. Kaikki keskeiset ihmis- ja replikanttihahmot ovat kuitenkin valkoisia. Elokuvan “naiset” ovat pääosin heteroseksuaalisen miehen nautinnon tuottamiseen suunniteltuja replikantteja tai hologrammeja.
Esseessään Feminism: The Men Arrive Rebecca Solnit kertoo pitävänsä ilmastonmuutosta maailman tärkeimpänä kysymyksenä tällä hetkellä, mutta niin kauan kuin naiset eivät voi kulkea kadulla tai elää ilman jatkuvaa ahdistelluksi tulemisen uhkaa ja sen aiheuttamaa psykologista taakkaa, Solnit aikoo kirjoittaa ilmastonmuutoksen sijaan feminismistä ja naisten oikeuksista. Kiinnostavalla tavalla sekä naisten häirinnän että ilmastonmuutoksen taustalla voidaan havaita samat mekanismit: haluttomuus luopua saavutetuista eduista sekä haluttomuus kohdata muu maailma muuten kuin omaisuutena, jolla ei ole auktoriteettia sanoa vastaan, vaikka sitä kuinka käyttäisi hyväksi.
ENNEN OLI KAIKKI PAREMMIN / KENELLÄ ON AIKAA KEKSIÄ TULEVAISUUS?
Dystopiatarinat eivät tuntuisi niin lannistavilta, jos niiden rinnalla olisi tarjontaa myös utopiatarinoista. Utopiat voisivat kertoa vaikkapa maailmasta, joka on välttänyt ekologisen romahduksen eikä rakennu länsimaisen cis-heteromiehen ympärille.
Kirjassaan Inventing the Future Nick Srnicek ja Alex Williams ehdottavat tarinaa tulevaisuudelle ja päätyvät nostamaan yleiseksi päämääräksi työn ikeestä vapautumisen. He hahmottelevat neljä erilaista lopputulosta tilanteelle, jossa aiemmin palkkatyönä hoidetusta toiminnasta huolehtivat robotisaatio ja tekoäly. Näistä vaihtoehdoista voimme valita yhden tai useamman: uuskolonialistinen ja rasistinen post-work maailma, ekologisesti kestämätön post-work maailma, misogynistinen post-work maailma tai universaalin perustulon post-work maailma, jota Srnicek ja Williams kutsuvat vasemmistolaiseksi post-work maailmaksi.
Blade Runnerin ja There Is A Lightin tulevaisuuskuvien kohdalla voidaan laittaa raksi ruutuun ekologisesti kestämättömän tulevaisuuden kohdalle: myrsky on se olosuhde, johon ihmiselämä joutuu sopeutumaan. Blade Runnerin kuvaama maailma on myös misogynistinen, uuskolonialistinen ja rasistinen, vaikka toki leffan tarina jättää tien kapinalle auki. There Is A Lightin paikallisyhteisöt saattavat tavoittaa jotain siitä, minkä Srnicek ja Williams määrittäisivät vasemmistolaiseksi, mutta eettisesti toimivassa universaalissa kokonaisjärjestelmässä paistinpannulle päätymisen sijaan myös rikkaille olisi tarjottava samaa perustuloelämää kuin muille.
Historioitsija Yuval Noah Harari puhuu kirjassaan Homo Deus lämpimästi kapitalismista ja luotosta, joiden kehittäminen on hänen mukaansa mahdollistanut ihmiskunnan historiallisen kehittymisen maanviljelijöistä sivilisaatioksi. Myöskään vasemmistolaiset ajattelijat Srnicek ja Williams eivät vastusta kapitalismia per se, vaan sen nykyistä muotoa, jossa markkinat ovat asettuneet myös politiikkaa ohjaavaksi ensisijaiseksi toimintalogiikaksi. Valtion rakenteet eivät enää ole olemassa kansalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi vaan (suur)yritysten toiminnan mahdollistamiseksi.
Hararin fantisoima historiallinen kapitalismi mahdollisti pitkäjänteisen elämän ja investoinnit tulevaan, kun taas nykyinen kapitalismin muoto vastustaa investoivia valtioita ja kahlitsee unelman paremmasta elämästä yksilön ottamaan luottoon ja velkaan – ja, epätyypillisten työskentelyolosuhteiden ja työttömyyden yleistyessä, kasvavassa määrin maksuhäiriömerkinnöiksi.
There Is A Light That Never Goes Out -kuunnelman päähenkilö Guy on yksi näistä maksuhäiriömerkintäisistä. Hän on kuka tahansa, wannabe-humanisti-real-life-huumekauppias. Guy ja alustatalousmallisen kuljetuspalvelun kuriiri Victoria pakenevat Guyta jahtaavaa huumemafiaa ja hyödyketaloutta, joka ei jää heitä kaipaamaan. He ovat ylijäämää.
Blade Runner 2049 seuraa “K”:n tarinaa. “K” on replikantti, joka on luotu eläköittämään potentiaalisen riskin aiheuttavia vanhan mallin replikantteja eli eliminoimaan lajitoverinsa. Nimen sijaan hänellä on sarjanumero. Kun hänen kotirouva-hologramminsa vihdoin antaa hänelle oman nimen, se on your ordinary Joe, kuka tahansa mies. Anti-sankaritarinan opetus on, että kaikki me haluaisimme olla erityisiä, mutta harva kuitenkaan on.
ENNEN KUIN DYSTOPIA ALKAA
“Ensimmäistä kertaa historiassa ihmisiä kuolee enemmän ylensyöntiin kuin nälkään, enemmän vanhuuteen kuin tarttuviin tauteihin, ja useammat ihmiset tekevät itsemurhan kuin heitä kuolee sotilaiden, terroristien ja rikollisten surmaamana.”
– Yuval Noah Harari
Harari provosoi, mutta muistuttaa, että olemme pääosin ratkaisseet ihmiskuntaa viimeiset vuosisadat riivanneet ongelmat – emme täysin, mutta kohtuullisesti, jos asiaa tarkastellaan tarpeeksi pitkällä aikavälillä. Nälänhätä tappaa edelleen, mutta paljon vähemmän kuin ennen. Jopa AIDSiin on lääke, eikä suuria pandemioita ole peloista huolimatta nähty. Sotia ja konflikteja on edelleen, mutta ne ovat yleensä sisällissotia, eivät kahden tai useamman valtion välisiä. Olemme taklanneet aiemmat haasteet. Seuraavaksi kohti kuolemattomuutta ja tekoälyä, Harari tökkii.
Ikävä kyllä välissä on arvaamaton ilmastokriisi, jonka suunnattoman uhan pysäyttäminen tuntuu varmaan suunnilleen samalta, kuin mustan surman aikaan mystisen taudin parantamisesta haaveilu. Lisäksi nykyinen poliittinen ideologia tarkoittaa systemaattista vetäytymistä pitkäjänteisistä investoinneista tutkimukseen ja kehitykseen: toista oli aikoinaan, kun ihmistä kuuhun lähetettiin tai fossiilisten polttoaineiden hyödyntämistä kehitettiin. Nykyisin megaluokan hankkeiden kehittäminen on yksittäisten yritysten tai rahoittajien vastuulla. Valtiot eivät ota enää samanlaista vastuuta kuin rautateiden, internetin, tietokoneiden ja satelliittien kehittämisen aikakaudella, Srnicek ja Williams muistuttavat.
Harari selittää ihmislajin globaalia valtaa lajin kyvyllä suurimittaiseen yhteistyöhön. Muut lajit pystyvät yhteistyöhön, mutta eivät samassa mittakaavassa. Työläismehiläiset eivät kaappaa valtaa kuningattarelta ja siirry demokraattiseen mehiläispesäjärjestelmään yhdessä yössä. Kuitenkin, toisin kuin mehiläisten kanssa, ihmislajin kohdalla on helpompi kuvitella kannibaalien vallankumous kuin luottaa ihmisen erikoislaatuiseen älyyn ja oikeudenmukaisuuteen hyvinvoinnin tasaisessa jakamisessa. Voisimmeko yllättää itsemme ja päätyä tilanteeseen, jossa 99% ihmiskunnasta löytää keinot ja yhteistyön tavat, joilla suitsia rikkaimman 1% planeetalle ja ihmiskunnalle tuhoisaa toimintaa? Samaan aikaan kun tuo 1% edelleen vastaa siitä, että yhteiskunnat kokonaisuudessaan on ohjattu toimimaan heidän etunsa edistämiseksi?
Hararin mukaan ihmisen kyky suurimittaiseen yhteistyöhön löytyy myös vallan ja vaurauden epätasaisen jakautumisen taustalta: valta säilyy vallanpitäjillä tasan niin kauan kuin heidän yhteistyöverkostonsa on tehokkaampi kuin niiden, joilla valtaa ei ole. Joskus valta vaihtuu, useimmiten ei. Tyypillisesti syrjäytetyn diktaattorin tilalle nousee se vähiten huono vaihtoehto, jolla on kyky navigoida vallan verkostoissa.
Pakomatkallaan Guy ja Victoria kohtaavat ex-postinkuljettaja Gordonin, joka ajaa lanttukuormia, eikä halua hoivatädiksi, vaikka tunnetyö on se työ, joka säilyy ja lisääntyy. Gordon on ylijäämää Guyn ja Victorian tavoin. Mitä suuremmaksi ylijäämäväestö kasvaa, sitä onnellisempia saavat työssäolijat olla töistään ja sitä tiukemmin he pitävät niistä kiinni. Kun robotisoituneessa maailmassa työntekijöitä tarvitaan vähemmän, työehtoja voidaan heikentää ja palkat jäädyttää samalla, kun vaaditut työtunnit lisääntyvät.
Dystopian välttämiseksi Srnicek ja Williams kehottavat rakentamaan uutta utopiaa ajan hengen pohjalta. Noudattaessaan omaa ohjettaan, he ovat päätyneet korostamaan työnjälkeisen maailman ajattelemisen tärkeyttä. Maailmassa, jossa ihmiset eivät ole kahlittuja työhön, he ovat vapaita luomaan oman elämänsä.
***
Katsomalla taaksepäin voidaan huomata, että nykyisyys tuli yllätyksenä, mutta vääjäämättä. Tulevaisuutta ei siis voida johtaa nykyisyydestä, sillä asiat muuttuvat nopeasti. Blade Runner 2049:ää katsoessa herää kysymys, onko mikään surullisempaa kuin tulevaisuus, joka näyttää aivan menneisyydeltä?
Guy haluaa Ibizalle, mutta liftaa päinvastaiseen suuntaan. Kuski muistuttaa, että emme tiedä mitä tulevaisuudessa haluamme haluta.
Kirjallisuus:
Yuval Noah Harari: Homo Deus – Huomisen lyhyt historia, 2017
Rebecca Solnit: “Feminism: The Men Arrive” teoksessa The Mother of All Questions – Further Feminisms, 2017
Nick Srnicek & Alex Williams: Inventing the Future – Postcapitalism and a World Without Work, 2016
Viimeinen sukupolvi 