Orkut / Meitä on silti miljardi jäljellä

orkutsutela_netKuva: Hannu Seppälä

Kiinanopettajani kertoi kerran kiinanmatkastaan. Taksikuski oli kaahaillut niinkuin taksikuskit kaahaavat “only in China” ja opettajani oli pelännyt. Takapenkiltä hän oli kurottunut taksikuskin puoleen ja kysynyt, eikö kuskia itseään pelottanut hurjastelu. “Jos kuolen, meitä on silti miljardi jäljellä”, kuski vastasi.

Tuolloin, kymmenisen vuotta sitten opettajani kertoi tarinaa osin ällistyneenä, osin huvittuneena. Kerroin tarinaa eteenpäin, osin ällistyneenä, osin huvittuneena minäkin. Taksikuskin käsitys itsestään minimaalisena osana miljardin samanlaisen massaa tuntui käsittämättömältä, mutta opettajani asemaan pystyin eläytymään muistelemalla aiempaa taksimatkaani Chongchingin kaupungin halki.

Orkut, Jenna Sutelan kokonaisuus Titanik-galleriassa, palauttaa tuolloisen ällistyksen mieleeni ja huomaan, että maailmankatsomukseni on sittemmin lipunut lähemmäs kyseisen taksikuskin realismia. Yksilöllinen elämäni vaikuttaa maailmankaikkeuden kannalta häviävän pieneltä. Tiedän, että jälkeeni tulee jäämään jotain itseäni kestävämpää tai pitkäikäisempää. Jokin eliölaji, ehkä useakin, kuollut planeetta tai ehkä elävä, jos kuolen nuorena. Luin tutkimuksesta, joka määritti rotan potentiaalisimmaksi ihmislajin seuraajaksi valtapopulaationa, niitä kun ei saa hengiltä millään. Vertaan elämääni kaikkien muiden olentojen ja eliöiden elämiin kautta aikain ja kiinnostukseni yksilöllisiin tekoihin vähenee päivä päivältä. Ajattelen kotini lähipuiston rottia ja kuvittelen, mitä tapahtuu, kun evoluutio antaa niille teräväkyntiset peukalot ja niistä alkaa kasvaa ihmisen kokoisia. Olen, ennemmin kuin en olisi. Mutta miten merkitykseni eroaa yksittäisestä rotasta?

Orkut esittelee kyberpunkilaisen tulevaisuuden planeetallemme. Ajankuva on post-Blade Runner ja vilkkuvien neonvalojen tilalla yksittäinen punainen led, joka valaisee gallerian öisin. Screenin sijaan kyberavaruudessa virtaavat sanat on naulattu seinään: fyysinen ulottuvuus käpristää chat-ikkunan reunat. Sivilisaatiomme katoaminen tulee kirjatuksi ranskalaisin viivoin, kun planeetallemme saapunut retkikunta tai äly kirjaa ylös havaintojaan: jäljellä ihmislajin tuntemasta todellisuudesta on enää limasieni.

Limasieni edeltää inhimillisiä käsityksiä siitä, mitä tarkoittaa ajatella tai olla olemassa. Hitaasti se työntyy ravintoaan kohti, peittää sen alleen, sulattaa sisäänsä ja jatkaa olemistaan. Kaikki elävä koostuu soluista paitsi limasieni. Limasieni on esiaste, evoluutiolle irvistänyt alkulima, Urschleim. Se voi jakaantua ja se voi liittyä yhteen jälleennäkemisessä, mutta vain, jos puolikkailla on yhteinen historia, jos ne ovat joskus erkaantuneet samasta yhteydestä. Eri alkuperästä olevien limasienten päätyessä toistensa poluille toisesta tulee ruokaa. Ihmistiede ei ole pystynyt selvittämään, miten limasieni tunnistaa kenet syödä ja kenen kanssa liittoutua ilman mitään todennettavia keinoja aistihavaintoihin.

Galleriassa limasieni asuu pleksien välissä pilkkopimeässä takahuoneessa, holakraattista organisaatiota kuvaavassa kaaviossa. Holakratia on Piilaaksossa kehittynyt organisoitumisen tapa, joka valtauttaa työntekijät työstämään projekteja joustavasti ja horisontaalisesti. Turhia väliportaan esimiehiä ei ole, on vain se joku, joka nauraa matkalla pankkiin. Avajaisiltana taskulampun valossa limasieni kuultaa oranssihtavana massana, joka on pakkautunut muutamiin holakratian risteyskohtiin. Jo seuraavana päivänä limasieni on järjestäytynyt lankamaiseksi rihmastoksi, joka yltää kaikkien organisaatiolabyrinttiin kätkettyjen kaurahiutaleiden luo.

Limasieni on jotain, mikä on pysynyt samana kauemmin kuin pystymme kuvittelemaan. Sen kautta voimme nähdä aikojen alkuun. Orkut laajentaa tuon aikamatkan myös tulevaisuuteen. Näemme, kuinka aikojen lopussa elää kollektiivinen tajunta ilman aivoja. Ympyrä on sulkeutunut, ihmisyys laskeutunut hiilenmustaksi raidaksi kallioperässä. Limasieni ei ole koskaan kuullut antroposeenistä, tuskin muistiinpanoja tekevä retkikuntakaan. Ilman ihmistietoisuutta inhimillisen sivilisaation merkitys maailmankaikkeudelle on se, mikä se on aina ollut. Muita planeettoja on silti miljardi jäljellä.

Jenna Sutela: Orkut
Titanik-galleriassa 11.6. asti

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s